Ljungby L15 lunasti odotukset heti ensimetreiltä
Pohjaset Oy juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Perustaja Martti Pohjasen luoma yritys on kasvanut kolmen sukupolven voimin monipuoliseksi logistiikka- ja konealan toimijaksi erityisesti metsäteollisuuden prosesseissa. Samalla yrityksessä iloitaan myös viime syksyn kalustohankinnasta, kun Kari Pohjasen pitkään odottama Ljungby L15 liittyi osaksi konekantaa.
Martin jälkeen yritystä ovat kehittäneet hänen poikansa Kari, Risto, Raimo ja Janne Pohjanen. Vuosikymmenten aikana toiminta on kasvanut määrätietoisesti, mutta yksi asia on säilynyt muuttumattomana – yritys on pysynyt vahvasti perheen käsissä. Tänä päivänä mukana on jo kolmas sukupolvi, ja yrityksessä työskentelee useita veljesten poikia ja pojanpoikia eri tehtävissä. Kari ja Risto ovat siirtyneet eläkkeelle, Raimo toimii yrityksen myyntijohtajana ja Janne toimitusjohtajana.
Tässä jutussa yrityksen tarinaa kertovat isä ja poika – Kari Pohjanen sekä kolmannen sukupolven edustaja Miika Pohjanen, joka on kasvanut kirjaimellisesti koneiden keskellä.
– Kyllä tämä on ollut hieno matka. Työtä on tehty paljon, mutta samalla yritystä on rakennettu määrätietoisesti eteenpäin, Kari Pohjanen sanoo.

Työllä eteenpäin
Karin muistot yrityksen alkuvuosista ovat realistisia. Menestys ei tullut hetkessä.
– Kyllä alku oli aika kivinen. 1970-luvun alussa tehtiin maanrakennustöitä Caterpillarin puskukoneella, ja kalusto oli hyvin erilaista kuin nykyään. Työtä tehtiin paljon, eikä mikään tullut helposti.
Vuonna 1983 yrityksen kehityksessä saavutettiin tärkeä etappi, kun Kari perusti isänsä Martin kanssa kommandiittiyhtiön. Samalla vanha puskukone vaihtui yrityksen ensimmäiseen pyöräkuormaajaan.
– Se oli legendaarinen Hanomag. Siitä oikeastaan alkoi uusi vaihe meidän toiminnassamme.
Vuosien mittaan toiminta laajeni askel kerrallaan. Kuljetukset, murskaus ja bioenergia tulivat mukaan, eikä yritys jäänyt yhden toimialan varaan.
– Meillä on aina ajateltu, ettei kannata laskea kaiken varaan yhtä korttia. Tämä ala on kausiluonteinen, joten toimintaa on pitänyt monipuolistaa. Jos yhdessä liiketoiminnassa on hiljaisempaa, toinen pitää pyörät pyörimässä.
Nykyään Pohjaset Oy vahvuus on juuri monipuolisuudessa. Yritys toimii bioenergia-alalla, kuljetuksissa, hake- ja puupuolella sekä murskaustoiminnoissa, ja laadukas konekalusto on kaiken tekemisen perusta.

Työmaat tulivat tutuiksi jo lapsena
Pohjasilla yrittäjyys siirtyy luonnollisesti sukupolvelta toiselle. Miika Pohjanen muistaa olleensa työmailla jo ennen kouluikää.
– Ensimmäisiä kertoja olin mukana jo noin kolmevuotiaana aurauskaluston kyydissä. Mopoautoikäisestä lähtien olen ollut täällä käytännössä jatkuvasti töissä.
Työpaikka on pysynyt mieluisana.
– Tänne on aina mukava tulla töihin ja päivän päätteeksi lähteä kotiin. Tekemistä riittää, eikä tarvitse koskaan jäädä peukaloita pyörittelemään.
Kymmenen vuoden haaveesta totta
Viime lokakuussa Pohjaset Oy pihaan saapui kone, jota oli odotettu pitkään. Uusi Ljungby L15 ei ollut heräteostos, vaan vuosien haave.
– Kyllä siitä varmaan kymmenen vuotta ehdittiin puhua. Raimon pojan Tomin kanssa mietittiin jo hyvissä ajoin, millaisilla varusteilla sellainen meille joskus hankitaan, Kari kertoo.
Kun oikea hetki viimein tuli, odotukset olivat korkealla.
– Ei tämä ole ollut turha haave. Olen tykännyt tästä koneesta todella paljon. Se tuntuu heti omalta. Hydraulikka toimii hienosti, hallintalaitteet ovat loogiset ja maantiellä kone liikkuu todella mukavasti.
Karin mukaan Ljungbyssä näkyy, että konetta on suunniteltu kuljettajaa ajatellen.
– Kauhaa vaihtaessa paineet saa pois yhdellä napin painalluksella, eikä mitään tarvitse hakata irti. Huoltokohteissa on LED-valot ja kaikki on helposti käsillä. Ne ovat pieniä asioita, mutta työpäivän aikana niiden merkitys on suuri.

Voimaa enemmän kuin tarpeeksi
Miika on ehtinyt tehdä Ljungbyllä paljon töitä, ja myös hänen kokemuksensa ovat erittäin myönteisiä.
– Kyllähän se on mahtava vehje.
Ensimmäisenä hän nostaa esiin ohjaamon.
– Ohjaamo on todella onnistunut. Siellä on hyvä tehdä pitkääkin päivää ja kyyti on tasainen.

Pohjaset Oy työmaat sijaitsevat laajalla alueella, joten koneella siirrytään paljon myös maanteillä.
– Se kulkee viittäkymppiä todella hienosti eikä hyydy ylämäissä. Täällä Tornion suunnalla mäkiä kyllä riittää, mutta niitä ei tarvitse tällä koneella miettiä.
Myös työteho vakuuttaa.
– Lunta työntäessä tuntuu, että kauha loppuu kesken ennen kuin koneesta loppuu voima. Siinä olisi varaa käyttää vieläkin suurempaa kauhaa.
Tällä hetkellä Ljungby työskentelee muun muassa hakeautojen lastauksessa sekä Outokummun Tornion bioenergiatoiminnoissa voimalahakkeen käsittelyssä.

Hyvä kone tarvitsee hyvän huollon
Pohjasilla tiedetään, ettei koneen hankinnassa ratkaise pelkkä suorituskyky. Myös huollon on toimittava.
– Se on meille yksi tärkeimmistä asioista. Jos kone pysähtyy, huollon pitää toimia nopeasti, Miika sanoo.
KH-Koneiden tarjoama jälkipalvelu on saanut yritykseltä kiitosta.
– Huolto ja jälkipalvelut ovat toimineet hyvin, eikä siitä ole ollut huomautettavaa.

Vaikka Ljungbyllä on takanaan vasta ensimmäiset käyttökuukaudet, ensivaikutelma on vahva.
– Katsotaan sitten, kun mittarissa on ensimmäiset 10 000 tai 20 000 tuntia. Silloin tiedetään vielä enemmän. Mutta tällä hetkellä voin sanoa, että ensikokemukset ovat olleet juuri sellaiset kuin odotimmekin, Kari toteaa.
Pohjaset Oy 70-vuotinen historia osoittaa, että pitkäjänteinen työ, rohkeus uudistua ja laadukkaisiin koneisiin panostaminen kantavat pitkälle. Kun perustaja Martti Pohjasen luoma perusta yhdistyy uuden sukupolven osaamiseen, näyttää siltä, että myös seuraavat vuosikymmenet rakentuvat yhtä vahvalle pohjalle.


